17. huhtikuuta 2017

Pääsiäisloma

Pääsiäisloma, tai oikeastaan pidennetty viikonloppu alkaa olla nyt takana. Kirjoitan tätä postausta junassa, sunnuntaina, ja kello on 16.42, eli huominen on vielä vapaa. Olen tulossa kaverin luota. Olin siellä yhden yön, ja oli ihan huippua! Siellä oli aika paljon porukkaa, suurin osa oli ennestään tuttuja, mutta muutama niistä oli mulle ihan uusia ihmisiä. En muistanut, miten virkistävää on nähdä kavereita, en ole tehnyt pitkään aikaan kunnolla ketään.

Me saatiin ennen lomaa kokeet takaisin, ja mulla meni huonommin kun kertakaan vielä lukiossa. Ei ne kaikki ollut mitään ihan surkeita, mutta en myöskään ollut mihinkään täysin tyytyväinen. Matikan koe meni niin huonosti, että hävettää edes kertoa sitä arvosanaa..
Sain siis biologiasta 8 ½, filosofiasta 8 +, ruotsista 8, englannista 8 -, ja matikasta 6 +. Kyllä, kuusi plus. Olen siihen tosi pettynyt, mutta yritän opettaa itseni antamaan anteeksi myös epäonnistumiset. Ruotsiin olen myös pettynyt, koska mun tavoite oli saada se ysiin. Matikka mulla oli ennen 9, mutta nyt se laski seiskaan. Mulla on mennyt tähän asti joka koeviikolla tosi hyvin, joten kai se on ihan ok, etten aina saa parhaita numeroita. Mulla ei ollut motivaatiota nyt yhtään lukea, ja oli jotenkin huono fiilis, se on joskus ihan ok. Koitan nyt uusia pari koetta, ja sen jälkeen jatkaa eteenpäin.

Tämä pieni loma oli tosi tarpeeseen, sain vähän hengähtää koulun suhteen. Yöunet on jäänyt vähän lyhyiksi, mutta onneksi huominen on vapaa, ja saan vaan levätä.

Levätkää tekin, ja antakaa itsellenne armoa. On ok epäonnistua, ja on ok olla väsynyt. Ei ole aina pakko tehdä kaikkea, pitää osata levätä!

♥ moonika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti